Kahvit

Maailmalta tuodut raaka-aineet jalostuvat Tampereen vanhimmassa kahvipaahtimossa osaksi isoja ja pieniä ihania hetkiä. Uskomme mieluummin laatuun kuin määrään ja tuomme ylpeinä kahvinystäville pieteetillä ja rakkaudella valmistettua kahvia.

Valikoimassamme eettisesti ja kestävästi tuotetut kahvit ovat aina olleet merkittävässä osassa. Mokkamestareiden kahveista suuri osa on luomua, Reilun kaupan –kahvia tai muutoin eettisesti tuotettua alkuperää. Mokkamestareiden kahvit pakataan osittain biologisesti hajoaviin pakkauksiin.

Paahtamista kaikilla aisteilla

Mokkamestareiden paahtimossa kahvi paahdetaan päivittäin käsin ja kaikilla aisteilla:
Kahvinpaahtajan silmä kertoo täydellisen värin, korva kuulee milloin kahvipapujen poksahdukset hidastuvat ja jopa tuoksuttamalla papuja tiedämme, kun on oikea hetki lopettaa paahto ja ottaa paahdetut pavut jäähtymään. Teemme jokaisesta ostamastamme papuerästä koepaahtoja, jossa etsimme sopivimman paahtoasteen, jolla saadaan kunkin pavun parhaat, luontaiset ominaisuudet esille.

Kukin kahvipapulajike paahdetaan erikseen ja mikäli kyseessä on sekoitus, pavut sekoitetaan vasta paahdon jälkeen. Suurin osa kahvivalikoimastamme ei kuitenkaan ole sekoituksia, vaan ne ovat yksittäisiä lajikkeita esim. single estate, single origin tms.

Kahvicupping

Pieni kahviopas

Tässä suosituksia ja vinkkejä siitä, miten valita oma kahvisi. Muista kuitenkin, että kyse on suosituksista eikä se ole niin vakavaa! Kahvin kanssa on lupa leikkiä. Oma suosikki löytyy kokeilemalla.

Paahto

Kahvia paahdetaan eri paahtoasteilla jotta eri kahvilaadut saataisiin mahdollisimman hyvin toimiviksi eri valmistusmenetelmiin. Toiset kahvit eivät toimi tietyllä paahtoasteella, kun taas toisia voidaan paahtaa useilla paahtoasteilla. Erilaiset paahtoasteet auttavat myös kahvinnauttijaa löytämään omat mieltymyksensä tai valitsemaan kahvinsa kulttuuristen tottumusten mukaan.

Paahtoasteet

1

Vaalein paahtoaste. Kahvin omat luontaiset maut ja hapokkuus korostuvat vaaleassa paahdossa. Paahto soveltuu pannu- ja suodatusmenetelmille, mutta kannattaa kokeilla myös muilla menetelmillä, jopa espressona.

2

Keskipaahto. Paahdon jatkuessa vielä hiukan ns. ensimmäisen poksahtelun jälkeen, maku syvenee, makeus korostuu, hapokkuus säilyy ja täyteläisyys lisääntyy. Soveltuu lähes kaikkiin valmistusmenetelmiin

3

Tummapaahto. Maku edelleen syvenee, täyteläisyys ja makeus korostuvat, mutta hapokkuus vähenee. Wieniläis- tai Pohjois-Italialais tyyppinen espressopaahto. Soveltuu mainiosti espressoon, suodatin, pressopannu, perkolaattori, aeropress, V60 suodatus ym. valmistusmenetelmiin.

4

Tummapaahto. Kahvia edelleen paahdettaessa ns. toiseen poksahteluun, hapokkuus vieläkin vähenee. Papuihin muodostuu hieman öljyä pinnalle, maku pehmenee, paahtamisen aromit tulevat esiin. Soveltuu perinteiseen espressoon, pressopannuun ja perkolaattoreihin sekä suodatusmenetelmiin.

5

Erittäin tummapaahto (Latin Dark). Pavut kiiltäviä öljyn noustessa pintaan. Paahtoaromit nousevat esiin kahvin luontaisten aromien sijaan. Hapokkuus edelleen alenee, suuntuntuma kevenee ja myöskin kofeiinipitoisuus hivenen laskee. Soveltuu mainiosti suodatusmenetelmiin, kylmäuutokseen ja espressoon. Parasta Ranskalaisen maitokahvin Cafe au Lait´n pohjaksi.

Jauhatus

Suodatin vai espresso? Kullekin kahvin valmistusmenetelmälle on oma jauhatusasteensa. Oikean jauhatusasteen valinta varmistaa, että kahvi suodattuu oikealla nopeudella ja juoma saa näin parhaan makunsa. Ohjenuorana on, että mitä lyhyempi suodatusaika, sitä hienompi jauhatus.

Mokkamestareiden jauhatusasteet

  • Papuina – Itse jauhettavaksi
  • Pannujauhatus – Kahvipannuun
  • Puolikarkea l. pressojauhatus – Pressopannuun, perkolaattoriin ja suodatinkeittimeen
  • Suodatinjauhatus – Suodatusmenetelmät kuten suodatinkeitin, Chemex, Hario V60, kylmäuutos, aeropress ym.
  • Espressojauhatus – Espressokeittimiin- ja koneisiin. Mutteripannuun.
  • Erittäin hieno jauhatus – Ns.Turkkilainen jauhatus sopii mm. Ibrik-pannuun

Jauhatusasteet ovat suosituksia, paras jauhatusaste eri valmistusmenetelmille löytyy kokeilemalla.

Pakkaaminen ja säilytys

Mokkamestareiden kahvi paahdetaan aina tilauskohtaisesti ja pakataan joko papuina tai jauhettuna tiiviisiin venttiilipusseihin. Kahvi tulisi käyttää avaamisen jälkeen mahdollisimman pian n. parin viikon kuluessa. Sulje avattu pussi puristamalla siitä ilma pois ja sulkemalla pussinsulkijalla tms.

Säilytä avattu pussi viileässä, kuivassa ja valolta suojattuna.

 

Teet

Tiestitkö, että tee on maailman suosituin juoma heti veden jälkeen? Mokkamestareilla laadukkaat irtoteet ovat aina olleet keskeinen osa valikoimaa, sillä haluamme viedä suomalaista teekulttuuria entistä elävämpään suuntaan.

Mokkamestareiden teet tulevat laadukkailta teetaloilta. Teevalikoimassamme on mustaa, vihreää ja valkoista teetä, rooibosta, mate-teetä ja lukuisia haudukkeita. Himalajan rinteillä kasvanut Darjeeling-tee, useita haudutuksia mielellään kylpevä kiinalainen Oolong-tee tai vahva intialainen Assam-tee – löytyisikö niistä uusi suosikkisi?

Teen valmistus on oma pieni rituaalinsa, jossa teen lehtien annetaan vapauttaa kaikki hyvät makunsa ja ominaisuutensa kiehautettuun veteen. Jokaisella teellä on oma haudutusaikansa: Optimaalisen haudutusajan näet pakkauksistamme. Myös teelehtien päälle kaadettavan veden lämpötila vaihtelee teelaadun mukaan: musta tee nauttii kiehuvan kuumasta vedestä ja vihreä tahtoo vetensä jäähtyneempänä.

Mutta kuten kahveissa, ei teekään tunne sääntöjä, ainoastaan suosituksia. Lähde siis seikkailumielellä.