Verkkokauppaan

Yritys

Mokkamestarit – Kahvikulttuurin
ja koulutuksen asialla

Reija Paakkinen ja Mika Hannuniemi olivat villejä nuoria ystävyksiä, joita yhdisti intohimo kahviin. Tulevaisuus oli kummallakin hämärän peitossa, kunnes yhteisestä kahvi-intoilusta kiteytyi idea kahvi- ja teekaupasta. Alusta asti unelmaan liittyi halu tehdä kaikki asiat omalla tavalla ja etenkin paahtaa kahvit itse. Siinä tohinassa eivät nuoret vielä tienneet muuttavansa suomalaista kahvikulttuuria.

Paahtokone ennen toimitiloja

Intohimo alkoi saada asioita aikaan ja ensimmäiseksi lähdettiin Saksaan paahtokonetehtaalle hankintamatkalle, ennen kuin oli edes toimitiloja.  Ideasta kahvikauppaan ja ensimmäisen paahtokoneen saapumisesta Tampereelle vei alle vuoden.

Tarvittiin oppia, sinnikkyyttä ja seikkailumieltä – eikä vähiten pioneerihenkeä. Silloin nimittäin elettiin 1990-luvun alkua, ja suomalainen kahvikulttuuri oli pääosin markettikahvia puolen kilon pakkauksina. Kahvia alettiin paahtaa uudella 5 kilon Probat-paahtimella myymälän tiloissa Verkatehtaankadulla vuonna 1990.

Usko erikoiskahviin ei horjunut 

Mokkamestareiden usko erikoiskahvin kysyntään oli vankkumaton. Tuotteet tulivat hiljalleen tutuksi kuluttajille ja sana innokkaista paahtimoyrittäjistä levisi Pirkanmaan rajoja laajemmalle. Yritys aloitti tukkumyynnin ja paahtimo siirtyi erillisiin tiloihin. Ensimmäiset tilat löytyivät vuonna 1992 Pohjolankadulta, mutta jo vuonna 1995 siirryttiin Yliopistonkadulle Pienteollisuustaloon. Samalla hankittiin isompi paahtokone, Probat G22 v-46.

Mokkamestarit tänään

Yrityksen aito innostus kahviin on vain kohonnut. Nykyiset paahtimo-, tuotanto- ja koulutustilat sijaitsevat viihtyisässä Teivon Yrityspuistossa, jossa työskennellään upouusilla laitteilla.

Omat kahvikaupat ja teebrändi

Monenlaisten vaiheiden läpikäyneenä ja kahvihistorian näköalapaikalta yritys jatkaa toimintaansa palavalla innolla: Mokkamestarit tarjoaa tällä hetkellä poikkeuksellisen laajan ja monipuolisen kahvivalikoiman asiakkailleen. Omat kahvikaupat, Teetaikurit-teebrändi sekä tuotteiden ja pakkausten jatkuva kehittäminen on myös tärkeä osa toimintaa.

Kahvialan aallonharjalla

Kahvialan uudet menetelmät ja jatkuvasti kehittyvät välineet tuovat lisää motivaatiota ja inspiraatiota ammattilaisuuden kehittämiseen. Näin kahvipavusta saadaan yhä enemmän uusia ulottuvuuksia ja makuja.

On hienoa työskennellä suomalaisten rakastaman tuotteen parissa!